[Edit 4.4.: Kaksi alkuperäisen tekstin linkkiä vei vääriin osoitteisiin ja ne on päivitetty. Lisäksi lisätty huomio siitä että Nordea on poistanut verkosta Man-saarten esitteensä]
Eilen käynnistyi yksi maailman suurimmista tietovuodoista, kun useat mediat julkaisivat uutisia perustuen panamalaisesta veroparatiisipalveluihin erikoistuneesta Mossac Fonseca -asianajotoimistoista vuodettuihin 11,5 miljoonaan asiakirjaan.
Suomalaisittain erityisen kiinnostava Ylen uutinen oli, että Nordea oli vuosien 2004–2014 aikana perustanut asiakkailleen lähes 400 veroparatiisiyhtiötä Panamaan ja Brittiläisille Neitsytsaarille. Tanskalaisen Politiken-lehden mukaan tietovuodossa oli mukana 543 pankkia, ja näiden pankkien joukosta Nordea oli avannut 11. eniten veroparatiisiyhtiöitä.
Nordealla oli vuonna 2015 Luxemburgissa 393 työntekijää. Työntekijämäärä oli kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna 20 työntekijällä. Yhtiö teki tällä työntekijämäärällä 211 miljoonaa euroa voittoa. Vertailun vuoksi: Suomessa Nordealla oli samana vuonna 6946 työntekijää, ja voittoa syntyi 1535 miljoonaa euroa. Vuoden 2014 suhdeluvut olivat samansuuntaisia.
Nämä tiedot ovat saatavilla, koska isojen eurooppalaisten pankkien on pitänyt CRD IV -direktiivipaketin uudistuksen jälkeen raportoida vuodesta 2014 alkaen maakohtaisesti keskeisiä taloustietojaan. Tästä on kiittäminen pitkäaikaista kansalaisjärjestöjen kampanjointia suuremman avoimuuden puolesta.
En pysty sanomaan näistä luvuista mitään lopullista, mutta Luxemburgin työntekijämäärä ja tulos työntekijää kohden ovat joka tapauksessa kiinnostavia tietoja. Panamaleaks-skandaalin yhteydessä paljastuneita Nordean avaamia tilejä Panamaan ja Brittiläisille Neitsytsaarille tämä raportointi ei paljasta.
Oxfam-kehitysjärjestön äskettäin julkaisema laaja analyysi ranskalaisten pankkien veroparatiisisijoituksista antoi samansuuntaisia tuloksia. Uusien maakohtaisten tietojen avulla tehty raportti osoitti muun muassa, että veroparatiisitytäryhtiöt ovat keskimäärin 60 prosenttia kannattavampia kuin toiminta muissa maissa.
Kirjoitin vuonna 2008 julkaistussa Veroparatiisit-kirjassa, kuinka “Mansaaren kautta Nordea kauppaa trusteja, joiden yhtenä myyntivalttina on ‘anonymiteetti sekä luottamuksellisuus’. Majakkakuvilla koristellussa esitteessä Nordea kehui Man-saaria siitä, että “sijoittajat saavat kasvatettua sijoituksiaan käytännössä verovapaasti”.
Esite on edelleen saatavilla Nordean sivuilta [edit: Esite on poistettu Nordean sivuilta mutta nähtävillä täältä], vaikka vaikuttaisi että ainakin osa liiketoiminnasta myytiin vuonna 2014 muualle. Vuoden 2015 vuosikertomus mainitsee kuitenkin Man-saarten palvelut, samoin Nordean vuonna 2016 päivitetyt tanskalaiset verkkosivut. Mikä mahtaa olla tilanne nykyään?
Facebook-sivuillaan julkaisemassaan vastauksessa Panamaleaks-skandaaliin Nordea toteaa, että ”emme kannusta asiakkaitamme verojärjestelyihin emmekä hyväksy, että meitä käytetään veronkierrossa”. Lisäksi pankki viittaa tämän vuoden alussa käyttöön otettuun kansainväliseen raportointistandardiin.
Tämä OECD:n malliin perustuva standardi pyrkii automatisoimaan verottajien välisen, aiemmin hankaliin, yksilöityihin pyyntöihin perustuneen tiedonvaihdon sijoituksista. Käytännössä automaattisen raportoinnin käyttöönotto on vielä alkutekijöissään, siinä on porsaanreikiä, ja sen käytännön toimivuus jää vielä nähtäväksi.
Vaikka kyse on aidosti isosta edistysaskeleesta, uudistus ei siis ole aukoton. Suomessa automaattisesta tiedonvaihdosta on annettu osin ennenaikaisen ruusuinen kuva, ja Nordean vastaus jatkaa tällä linjalla.
Sanomatta jää, että Panama ei alun perin pitänyt automaattisen tiedonvaihdon standardia oikeana kansainvälisenä sopimuksena, ja taipui siihen pitkin hampain. Tämän jälkeen Panama julkaisi kuitenkin kuusikohtaisen listan reunaehdoistaan, ja näiden vesitysten vuoksi OECD poisti sen aiheellisesti automaattiseen tiedonvaihtoon osallistuvien maiden listalta.
Panaman ehtoja tietojenvaihtoon osallistumiseen olivat muun muassa tiedonvaihto vain kahdenvälisten sopimusten pohjalta, eikä monenkeskisesti. Tämä rajoittaa merkittävästi tiedonvaihdon alaa. Lisäksi se vaati täydellistä vastavuoroisuutta vaihdettaville tiedoille. Tämä sulkee ulos esimerkiksi kehitysmaita, joiden tiedonkeruu ei ole rikkaampien maiden tasolla.
Herääkin kysymys, millä tavoin Nordea uskoo automaattisen tiedonvaihdon auttavan yhtiöissä, joita se on perustanut Panamaan?
**
Yleisemmällä tasolla on mahdoton uskoa, että ongelmat ratkeaisivat pankkien omilla toimilla. Panamaleaks-skandaali olisi tilaisuus ajaa EU:ssa läpi laaja, pakollinen maakohtainen talous- ja veroraportointi kaikille suurille yhtiöille. Lisäksi muun muassa automaattisen tiedonvaihdon porsaanreiät pitäisi tukkia.
Näissä asioissa Suomi ja etenkin Juha Sipilän hallitus on valitettavasti ollut enemmän osa ongelmaa kuin sen ratkaisua. Viime vuonna Suomi pyrki vesittämään EU:n komission suunnitelmaa yhtiöiden verojen välttelyn hillitsemiseksi.
Valtiovarainministeriön valmistelema perusmuistio komission tuoreesta veronkierron ehkäisemisen toimenpidepaketista sisältää myös lähinnä epämääräisyyksiä EU:n kilpailukyvystä ja verosuvereniteetista.
Ikään kuin ”kilpailukyky” (joka on muutenkin valtioiden yhteydessä täysin väärä käsite) olisi sitä, että tietyt suuryritykset saavat veroetuja joilla ei ole mitään tekemistä niiden varsinaisen liiketoiminnan kanssa.
Pitäisi pystyä parempaan. Finanssikriisin jälkipyykkiä ei ole puitu loppuun ja varallisuutta rikkaimmille sijoittajille ja suurimmille yrityksille kasaavat rakenteet ovat yhä toiminnassa. Veroparatiisien ruokkimat tuloerot maiden välillä ja niiden sisällä ovat suurimpia kuin koskaan.
Toivoa sopii, että Panamaleaks kääntäisi suomalaistakin keskustelua maahanmuuttajien demonisoinnista olennaisempiin kysymyksiin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tämä keskustelu käy kuumana Bernie Sandersin esivaalikampanjan myötä.