Uutiset kertovat että hallintarekisteröinnin laajentaminen kaatui. Nyt olisi hyvä aika aloittaa keskustelu valtiovarainministeriön roolista suomalaisessa politiikassa.
Kun vuonna 2008 kirjoitin Veroparatiisit: 20 ratkaisua varjotalouteen -kirjaa, oli vaikea uskoa että hallintarekisteröinnistä nousisi merkittävä poliittinen teema. Veroparatiiseista ei tuolloin juuri puhuttu. Hallintarekisterikeskustelua oltiin käyty lähinnä muutamissa Tuomo Pietiläisen ja muiden toimittajien jutuissa sekä Viranomaisyhteistyön kehittämisprojektin raporteissa.
Raportit olivat uraauurtavia sisällöltään, mutta eivät varsinaisesti mitään bestsellereitä.
Tänään hallintarekisteröinti on etusivun uutinen, ja on hieno asia että sen laajentaminen kaatui. Suomalaiset eivät tule saamaan oikeutta piilottaa osakkeenomistuksiaan pankkien hallintarekisteröidyille tileille vaikka ulkomaalaisilla sijoittajilla – tai ulkomaalaisiksi tekeytyvillä suomalaisilla – tämä mahdollisuus edelleen säilyy.
Hallintarekisteröinnin tempoilevan ja kyseenalaisen valmistelun soisi synnyttävän keskustelua valtiovarainministeriön roolista. Viime aikoina on käynyt ilmi, kuinka Valtiovarainministeriö on tietoisesti pyrkinyt ajamaan ruusunpunaista kuvaa hallintarekisteröinnistä julkisuudessa.
Valtiovarainministeri Alexander Stubbin virheellisiä lausuntoja tarvitsee tuskin tässä edes toistaa. Valtiovarainministeriö myös pimitti julkisuudesta oman vero-osastonsa kriittisen lausunnon hallintarekisteristä.
Nämä ovat malliesimerkkejä ongelmista joita syntyy, kun valtaa keskitetään liikaa yksien seinien sisään. Tilannetta voi joiltain osin verrata ympäristöhallintoon, jossa aluehallintouudistus nielaisi aiemmat ympäristökeskukset osaksi uusia ELY-keskuksia.
Aiemmin ympäristökeskukset jättivät omat lausuntonsa käsiteltäviin asioihin, nykyään ELY-keskus jättää vain yhden kompromissilausunnon. Samantyyppisiä vaaroja on vallan keskittämisessä muutenkin, kuten esimerkiksi vero-osaston lausunnon pimittäminen osoittaa.
Jos hallituksen tempoilusta tässä ja muissa kysymyksissä haluaa etsiä jotain hyvää, voidaan sanoa että toiminta on alleviivannut riippumattoman tutkimuksen ja hallinnon sisäisten moninaisuuden arvoa. Kun tutkimuslaitoksia ja yliopistoja ajetaan alas ja päätöksiä tehdään hutiloiden, on jälki sen mukaista. Ei näytä hyvältä.
Nyt olisi hyvä aika nostaa esiin kansantaloustieteilijä Markus Jäntin vuonna 2006 herättelemä keskustelu valtiovarainministeriön läpinäkyvyyden ja tilivelvollisuuden lisäämisestä. Jäntti esitti Turun sanomiin kirjoittamassaan vieraskynässä valtiovarainministeriön pilkkomista. Käytännössä Jäntti ehdotti tuolloin, että
Järkevin ratkaisu VM:n roolin tarkistamiseksi olisi erottaa toisistaan tulo- ja menoarvioin laadinta, yleisen talouspoliittisen valmistelu ja yleiset hallinnolliset vastuut.
Tulo- ja menoarvion valmistelu ja esityksen koordinointi voisi olla valtiovarainministeriön nimeä kantavan ministeriön vastuulla. Keskipitkän aikavälin talouspolitiikan valmistelusta vastaisi uusi kansantalousministeriö. Yleiset hallinnolliset asiat voisi puolestaan siirtää valtioneuvoston kansliaan pääministerin alaisuuteen.
En osaa sanoa olisiko juuri tämä malli toimivin, mutta jotain pitäisi tehdä. Jäntin taannoisessa kirjoituksessa on monia muitakin hyviä huomioita ja se kannattaa lukea. Ongelmakenttää alleviivaa myös Eduskunta 3 -näytelmä, jossa VM:n virkamiehet pyörittävät suurin toivein aloittanutta valtiovarainministeri Antti Rinnettä mielensä mukaan.